Työntekijätarinat

22.4.2022

Amin B. fiilikset palveluesimiesharjoittelusta

Aloitin työharjoitteluni helmikuussa 2022 ja fiilikset olivat todella hyvät, kun pääsin aloittamaan harjoittelun. Ensimmäiset päivät olivat haasteellisia, koska minulla ei ollut aiempaa käytännön kokemusta esimiestyöstä ja siivoustyöstä. Kaksi ensimmäistä viikkoa meni harjoitellessa ja uuden tiedon omaksumisessa. Harjoitteluohjaajani ohjasi minut hyvin alkuun ja häneltä sainkin todella hyviä vinkkejä ja oppeja esimiestyöstä ja muutenkin elämään liittyen.

Esimiesharjoitteluni koostui paljon asiakaskäynneistä, työntekijöiden tapaamisista, rekrytoinneista, perehdyttämisessä sekä toimistotehtävistä kuten työntekijäviestintään liittyvät asiat. Päivät olivat joskus hyvin kiireisiä ja toisinaan hyvin rauhallisia toimistopäiviä.

Lempi työpäiväni koostui asiakaskäynneistä, koska pääsin näkemään kaikenkokoisia yrityksiä ja tapaamaan asiakkaiden yhteyshenkilöitä. Asiakaskäyntien siivouskerran laatukieroilla ymmärsin enemmän, minkälaista palvelua tuotamme asiakkaille. Siivousala tuli enemmän tutuksi näiden laatukiertojen myötä.

Esimiestyöskentely on opettanut minua lukemaan ihmisiä niin asiakkaita kuin työntekijöitä. Tämä asia tuli minulle jo koulun kursseilla esille, että työntekijöitä ja ihmisiä pitää kohdella töissä yksilöinä. Harjoittelun aikana tapasin niin monta erilaista persoonaa ja koen ymmärtäväni nyt paremmin erilaisia ihmisiä.

Harjoittelun loppua kohti yrityksessä koettiin henkilöstömuutos, joka vaikutti myös harjoitteluni kokonaisuuteen. Aikaisempi palveluesimies vaihtoi työpaikkaa ja lähti uusiin haasteisiin. Muutos vaikutti jonkin verran aikaisempaan harjoitteluohjelmaan ja sitä jouduttiin muokkaamaan. Tästä huolimatta koen saaneeni riittävästi tukea ja oppeja yrityksen molemmilta yrittäjiltä. Pääsin tämän muutoksen takia näkemään yrittäjien arkea todella läheltä ja sain paremman kuvan yrittäjien elämästä. Arvostus yrittäjiä kohtaan nousi enemmän, kun näin läheltä minkälaista työtä he tekevät.

Kokonaisuudessaan pidin harjoittelusta ja koen saaneeni paljon tärkeitä oppia ja taitoja tulevaisuutta ajatellen. Sain laajan käsityksen siitä minkälaista on esimiestyöskentely siivousalalla ja kuinka kilpailtua se on. 

Amin B.


24.9.2021

Minun työntekijätarinani

Aloitin työt Freshico Puhtauspalveluilla tämän vuoden (2021) tammikuussa ja asiakaskohteenani on säätiö Helsingissä. Hieman jännitti aloittaa työt uudessa paikassa mutta onneksi sain todella hyvän perehdytyksen ennen töiden alkua.

Sairastan skitsofreniaa ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta saan tehdä tietyn määrän tunteja töissä ilman, että se vaikuttaa eläkkeeseen. Freshico Puhtauspalveluilla oli tarjota minulle osa-aikatyötä joka sopi minun tilanteeseen täydellisesti. Kerroin heti alusta lähtien avoimesti sairaudestani ja siihen suhtauduttiin todella hyvin ja sain Freshico Puhtauspalveluilta vakituisen työpaikan.

Tosiaan, ensimmäisenä päivänä vähän jännitin uutta työtä, mutta pian sain huomata, että jännittäminen on turhaa; säätiöllä minut otettiin todella hyvin vastaan, toivotettiin tervetulleeksi ja tässä pitkin matkaa on monista työntekijöistä tullut sellaisia joiden kanssa aina vaihdetaan kuulumiset ja muutenkin olen saanut positiivista palautetta työstäni. Säätiöllä työ on mukavaa ja vaihtelevaa. Meillä on kansio johon on koottu kaikki tarpeellinen tieto, työohjeet ja työtehtävät. Työ on hyvin itsenäistä mikä sopii minulle hyvin, tykkään tehdä töitä omaan tahtiin.

Hyvät työvälineet helpottaa työntekoa ja niidenkin käyttöön olen saanut ohjeet ja perehdytyksen. Työvälineet ovat laadukkaita ja niitä on riittävästi, mikä mahdollistaa mahdollisimman hyvän työn jäljen. Hieman hankaluutta on työhön tuonut se ettei työpaikka ole yhdessä tilassa vaan kolmessa eri kerroksessa, välillä tympii mennä kerrosten välillä siivousvaunun kassa mutta siihenkin on nyt jo aika hyvin tottunut. Susannan kanssa ollaan yhteyksissä viikottain puhelimen ja sähköpostin välityksellä ja hänen kanssaan käydään läpi työasioita, kuten esim. jätesäkkien tai pesuaineiden tilaus. Freshico Puhtauspalvelut pitää hyvää huolta työntekijöistä ja heidän jaksamisestaan, siitä kertoo esim. kuukausipuhelut joissa on mahdollista käydä läpi työasioita, sen positiivisia ja negatiivisia puolia. Tänä poikkeuksellisen kuumana kesänä saimme myös ohjeistusta juoda tarpeeksi ja pitää pientä suolaista syömistä mukanamme töissä, tuntuu että meidän työntekijöiden jaksamisesta todella välitetään.

Tarpeen tullen on myös joustoa löytynyt; keväällä kun oli VR:n veturinkuljettajien lakko, minulla olisi juuri silloin ollut työvuoro mutta sain sen siirrettyä toiselle päivälle, kun minun kulkeminen olisi ollut hyvin hankalaa. Samoin sain nyt elokuulle vapaaksi yhden työpäivän, kun olen lähdössä reissuun. Kaikki tämä vaikuttaa työmotivaatiooni hyvin paljon, jos minun jaksamisestani välitetään ja työssä on joustavuutta, toki haluan joustaa itsekin ja tehdä työssäni parasta mahdollista jälkeä, kuten sanotaan: "niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan". Haluan olla lojaali työnantajaani kohtaan ja hoitaa työni hyvin.

Minulle työ Freshico Puhtauspalveluilla on enemmän kuin pelkkä työpaikka. Se on osa arkeani, osa elämääni. Sairauteni kannalta on tärkeätä että minulla on tietty rytmitetty arki ja sisältöä elämässä. Toki palkkaus ja "ylimääräiset" tulot on plussaa ja tärkeä asia, mutta henkisen hyvinvointini kannalta on tärkeätä, kun menen töihin, kohtaan muita ihmisiä ja teen työtä jossa näen kätteni jäljen. Toivon että saan olla Freshico Puhtauspalveluilla töissä mahdollisimman kauan, sillä viihdyn siellä todella hyvin.

Melina K.